News
Venäjän armeija ratkaisee aina lopulta sen, kuka hallitsee Venäjällä, kirjoittaa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen vanhempi ...
Laulaja Jessie J kertoo Instagram-tarinoissaan joutuneensa sairaalaan kuusi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli ...
Silja Kosonen pokkasi SM-kultaa hämmästyttävässä moukarifinaalissa, jossa hän heitti Krista Tervon kanssa saman kärkituloksen ...
Wired kertoo, että useat yhtiön työntekijät ovat saaneet tarjouksia Metalta. Työntekijöiden saamien tarjouksien arvo ...
Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentin Ari Helon mukaan Trump toimii armahdusten suhteen yhtä lailla epäloogisesti kuin ...
Sosiaalisessa mediassa voi törmätä kaahailuvideoihin. Niiden tutkinta voi olla hankalaa, mutta kuvaaja ei välttämättä vapaudu ...
Vuosi 2019 oli käänteentekevä yhdysvaltalaiselle artisti Lizzolle, oikealta nimeltään Melissa Viviane Jefferson. Yhtäkkiä jo ...
Kyrö Distillery Companyn tislaustoiminnasta vastaava yhtiö Rye Rye on ollut tappiollinen seitsemän vuotta peräkkäin, ja sen ...
Kalle Rovanperällä ja Jonne Halttusella oli Toyotan ohjaamossa ihmettelemistä vielä 40 sekuntia ennen viimeisen erikoiskokeen ...
Komediaklassikon uusi versio on tungettu täyteen vitsejä, joista suurin osa ei toimi, kirjoittaa Iltalehden Juho Rissanen.
Senen Instagram-tililtä selviää, että pari on viettänyt aikaa artistiseurassa yhdessä Areksen eli Aris Staboulisin ja ...
Lassi Etelätalo taisteli keihäänheiton SM-finaalissa lääkkeiden voimalla. Kokenut karju on kärsinyt kylkivaivasta.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results